torstai 1. lokakuuta 2009

Suurella huminalla

Ensimmäinen jakso on saapunut lähelle loppuaan ja pitää oikein todeta, että vauhti on ollut melkoinen. Ensimmäinen jakso on aina hieman lyhyempi kuin sitä seuraavat ja sisään pitää saada kuitenkin mahtumaan paljon kaikenlaista. Jakso aloitettiin orientaatioiden jälkeen havaintoon perustuvalla piirtämisellä, joka on kokeneellekin tekijälle helposti voimia vaativaa puuhaa. Erilaisten malliharjoitusten kanssa viilattiin hiili- ja lyijykynäpiirustusta. Tämän jälkeen loikattiin toisenlaiseen ääripäähän ja romukollaasityöpajassa erilaisista hylkymateriaaleista tuotettiin luovaa ajattelua hyväksi käyttäen mitä ihmeellisimpiä taideteoksia. Alla näkyvissä Juuson pigmentinsiirotekniikalla toteutettu intiaani naama puusäleillä ja Mikon öljyinen kumikoura joka tavoittelee kivenmurikan alta. Viimeisenä "kädet likaisiksi" -tehtävänä tehtiin havaintoon perustuvaa työskentelyä ja vapaata ilmaisua yhdistelevä "surrealistinen muotokuva". Esimerkkinä Artemis ja Galinan muotokuva. Edellä mainittujen lisäksi oppilaat ottivat osaa atk ajokortti kurssille, jakson Photoshop/Illustrator osioon ja tulossa on vielä kritiikkipäivät ja opiskelijoiden omien vuosikurssiblogien aloitus, joiden linkit ilmestyvät tänne myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti