torstai 20. elokuuta 2009

Hetkinen, pian aloitetaan.


Kesä on sitten pikku hiljaa kesitty. Terveiset Vilnan kansainvälisiltä taidemessuilta, missä olin katsomassa ja myös näyttämässä taidetta tuossa heinäkuun alkupuolella. Kuvan esittämä näkymä on vain pieni leikkaus eli messut olivat todella suuret ja nähtävää oli paljon. Mielenkiintoinen läpileikkaus taidetrendeistä lähinnä euroopasta.
Kutsut kuvataidelinjan opiskelijoille lähtivät viime viikon perjantaina, samoin kuin muillekin vapaan sivistystyön linjoille eli valokuvaajille, visual designereille ja media journalisteille. Viimeiset hetket täällä päässä ennen opiskelujen alkamista kuluvat aika tarkasti opintosuunnitelman aikataulujen hiomiseen, materiaali hankintojen suunnitteluun ja tällä kertaa myös uuden ateljee tilan käyttöön saattamiseksi. Uusi ateljee on hieno, noin 80 neliöinen avoin, valoisa sali.

Asettamaani kyselyyn noista kuvataiteen painotuksista tuli joitakin vastauksia ja ylivoimaisesti suosituimmaksi nousi piirtäminen, mikä oli jotenkin ehkä ennustettavissakin. Piirtäminen tulee olemaankin opinnoissa keskeisellä sijalla koko syksyn ajan samoin kuin toiselle sijalle sijoittunut maalaus. Jaetulle kolmos-sijalle kiipivät valokuvaus ja taiteen uudet mediat jotka syrjäyttivät perinteisemmät grafiikan ja kuvanveiston jaetulle neljännelle sijalle. tietotekniikkaa ei ilmeisesti enää pidetä niin kovin rajoittavana uhkatekijänä kuin muutamia vuosia sitten. Viimeisen sijan jakoivatkin sitten taiteen teoria(myönnän, äänestin tätä itse) ja taidehistoria.

Huolimatta sijoituksistaan tulevat kaikki aiheet silti tavalla tai toisella vastaan tulevan vuoden aikana koska tarkoituksenahan on luoda mahdollisimman laaja katsaus taiteen tekemiseen. Piirustuksen ja maalauksen ollessa lähtökohtaisesti melko suoraviivaisia välineitä niiden rooli lukuvuoden kulussa ehkä kuitenkin hieman korostuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti