keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Julistekilpailun lopullinen deadline lähestyy

Vuosi 2010 on julistettu Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi. Paasikivi-Opiston visuaalisten aineiden linjat järjestävät teemavuoden kunniaksi julistekilpailun, jonka tarkoituksena on kiinnittää opiskelijoiden huomio ympäröivän maailman sosiaalisiin ongelmiin ja herättää pohdintaa siitä, miten visuaalisen alan tekijä voi omassa työssään näitä ongelmia reflektoida. Lähtökohtana on ajatus taiteesta joka syntyy ajan ilmiöiden tarkastelusta. Voiko kuvan tekijä herättää omalla työllään laajempaa tietoisuutta yhteisönsä tilasta nostamalla esiin uusia kysymyksiä tai tuottamalla subjektiivisen näkemyksensä kautta uusia tulkintoja maailman menosta. Vaikka kysymykset hyvinvointiyhteiskunnan usein hahmottomista epäkohdista ovatkin vaikeita ja tuntuvat usein pakenevan määrittelyä on niiden pohtiminen etenkin kuvantekijöille ensiarvoisen tärkeää. Sosiaalisen ympäristön havainnointi saattaa taiteen ja myös tekijänsä kriittiseksi osallistujaksi yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.

Tähän mennessä kuusi opiskelijaa on palauttanut kilpailuehdotuksia ja hienolta näyttää. Deadlainiksi on määritelty 15.2. jonka jälkeen julisteet lähetetään tuomariston arvioitavaksi. Julisteille on sovittu näyttelyaika Turun kaupunginkirjastosta huhtikuuksi jolloin myös voittaja julistetaan. Nyt tsemppiä ja rohkeutta! Kuukaudessa ehtii tekemään vaikka mitä!