maanantai 31. tammikuuta 2011

Paasikivi-Opiston 2. keväänodotusnäyttely

Näyttelytiedote:

11.2. – 13.3.2011 Brinkkalan Galleriassa, Turussa, on esillä Paasikivi-Opiston kuvataiteen, valokuvauksen ja graafisen suunnittelun opiskelijoiden töitä. Opiston monipuolinen visuaalisen alan opetuksen repertuaari on tuottanut taideteoksia aina perinteisestä piirustuksesta digitaalivalokuvauksen kautta sähköisen median sovelluksiin. Opiskelijat ovat tuoneet näytille itselleen tärkeitä teoksia, joten mitään kokoavaa teemaa ei ole edes pyritty luomaan. Yksi näyttelyn tarkoituksista onkin esitellä sitä laajaa ilmaisullista kirjoa, joka teoksissa avautuu. Näyttelyn teokset ovat menneen syyslukukauden ja alkuvuoden aikana valmistuneita.

Paasikivi-Opisto järjesti viime keväänä ensimmäisen Opiston ulkopuolisen näyttelynsä juuri Brinkkalan Galleriassa ja kävijämäärä sekä palaute kertoivat laajasta kiinnostuksesta opiskelijoiden työskentelyyn. Opiskelijoiden kannalta kevätnäyttely on eräänlainen kulminaatiopiste mikä summaa heidän vuoden aikana tekemäänsä työtä ja uskomme, että yleisön kannalta pienen, mutta aktiivisesti toimivan koulun näyttäytyminen osana turkulaista taidekenttää on kulttuuripääkaupunkivuodenkin kannalta kiinnostavaa.

Paasikivi-Opisto on yhden lukuvuoden kestävä vapaan sivistystyön opinahjo, jonka jälkeen useimmat opiskelijat suuntaavat kulttuurin, taiteen ja viestinnän aloille suomen eri ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lukuvuoden aikana harjoitetaan visuaalisen ilmaisun taitoja ja tarkennetaan omia mielenkiinnon kohteita. Näyttelyyn valitut teokset heijastelevatkin opiskelijoiden laaja-alaista kiinnostusta visuaalisen kulttuurin eri ilmiöihin. Linjojen opetusohjelmista haetaan potkua taiteen, opetustyön tai vaikka muotoilun opintoihin.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn.
Näyttely on avoinna yleisölle 11.2. – 13.3. välisenä aikana:

ti – pe klo 12 - 19
la – su klo 11 - 17

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti